Veslatec valmistautuu nousukauteen – Lännen Ohutlevyn osto tuo vahvaa kasvua

Veslatec Oy on ostanut Porissa sijaitsevan Lännen Ohutlevyn. Yrityskaupalla Veslatec lisää tuotannon kapasiteettia ja valmistautuu koronan jälkeiseen nousukauteen.

Veslatecin toimitusjohtaja Tom Bergströmin mukaan jo nyt markkinoilla on merkkejä, että teollisuuden myynti on nousemassa.

– Veslatecilla on jo nyt niin paljon töitä, että Vaasan tehtaan kapasiteetti alkaa olla täynnä. Selkeää on, että myynti lähtee hyvin nopeassa tahdissa liikkeelle. Yrityskauppa oli meille hyvin tärkeä ja ajankohtainen, sanoo Bergström.

Yrityskauppa tulee vaikuttamaan koko Pohjanmaan työllisyyteen.

Vahvaa kasvua Kiinassa

Yrityskaupan myötä Veslatec saa kapasiteetin lisäksi myös uusia asiakkuuksia, sillä Lännen Ohutlevy tarjoaa valmiita tuotteita esimerkiksi laivoihin, sähköteollisuuteen ja sairaaloihin.

Veslatec on ennestään erikoistunut lasertyöstöön ja omiin tuotteisiin, kuten käsidesiautomaatteihin, kuljetusvaunuihin ja tehdasturvallisuustuotteisiin.

– Olemme satsanneet kovasti omaan tuotantoomme ja tuotteisiimme. Sähköisen kaupankäynnin kautta on saatu paljon uusia asiakkaita ja viennissä etenkin Kiinan osuus on noussut sataprosenttisesti.

Kiinan kasvua selittää muun muassa Veslatecin vahva ote painokoneteollisuudessa. Perinteisille, painetuille lehdille on edelleen paikkansa Aasiassa.

– Ennen toimimme alalla vahvasti Euroopassa, josta markkina siirtyi Aasiaan digitaalisen murroksen kautta. Kiinassa markkinat ovat edelleen isot, vaikka digitalisaatio on sielläkin noussut, kertoo Bergström.

Lisää töitä ja rekrytointeja

Porissa sijaitseva Lännnen Ohutlevy jatkaa toimintaansa tuttuun tapaan samalla nimellä ja henkilöstöllä. Bergström kertoo arvostavansa Lännen Ohutlevyn osaamista.

– Olen nähnyt elämäni aikana tehtaita niin paljon, että nykyään tiedän saman tien, onko tehdas hyvin hoidettu. Kuka tahansa voi ostaa kalliita koneita, mutta harva osaa käyttää niitä yhtä monipuolisesti, toteaa Bergström.

Kesän jälkeen tullaan rekrytoimaan uusia osaajia Vaasassa ja Porissa.

Yrityskauppa tulee vaikuttamaan koko Pohjanmaan työllisyyteen. Kauppa ei vähennä alihankkijoiden tarvetta, vaan päinvastoin lisää niitä. Luvassa on myös uusia rekrytointeja.

– Uuden aluevaltauksen myötä tiedossa on lisää töitä myös alihankkijoille, ei ainoastaan meille. Kesän jälkeen sekä Vaasassa että Porissa tullaan rekrytoimaan uusia osaajiakin, kertoo Bergström.

Vastaa