Minimani haluaa jatkuvasti lisää kotimaisia tuotteita – ”Olemme sopivan kokoinen kumppani”

Jussi Nummelin

Hypermarket-ketju Minimani haluaa pitää valikoimassaan mahdollisimman paljon lähialueen tuotteita sekä ylipäätään kotimaisia tuotteita. Toimitusjohtaja Jussi Nummelin toivookin kotimaisten tuottajien ottavan rohkeasti yhteyttä.

Minimanissa halutaan tarjota nimen mukaisestikin edullisia tuotteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että valikoimassa keskityttäisiin kaukomaista tuotuihin käyttötavarohin ja ulkomailla tuotettuihin vihanneksiin.

– Kotimaisuus on meille tosi tärkeää. Keskustelemme tästä meillä jatkuvasti ja pyrimme joka paikkakunnalla etsimään paikallisia tuottajia, Minimanin päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Marika Salmela kertoo.

Minimanilla on Suomessa kuusi myymälää: Rovaniemellä, Kokkolassa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Vaasassa ja Lempäälässä. Perheyrityksen seitsemäs myymälä avataan loppuvuonna Tampereen Lielahteen.

Minimanin toimitusjohtaja Jussi Nummelin kertoo, että paikallisten tuottajien suosiminen onnistuu yhtiön toimintamallin ja koon ansiosta.

– Olemme monelle pienelle toimittajalle sopivan kokoinen kumppani.

Nummelin toivookin, että eri alojen kotimaiset tuottajat ottasivat yhteyttä matalalla kynnyksellä.

Asiakkaat selvästi arvostavat, että meiltä löytyy kotimaisia laatutuotteita

Ei omaa keskusvarastoa

Marika Salmela

Minimanilla ei ole keskusvarastoa, jota kautta kaikkien tuotteiden täytyy kulkea. Tämä helpottaa pienten tuottajien tuotteiden ottamista valikoimaan.

Minimanin myymälässä henkilökunnalla on vapaus tehdä useita asioita omalla tavalla.

– Se on mahtavaa, että jokaisessa myymälässä näkyy yrittäjämäinen henki ja ketjuohjaus näkyy tärkeimmissä toiminnoissa. Kaikki työntekijät pääsevät vaikuttamaan omiin työpäiviinsä, Nummelin kertoo.

Salmela kertoo, että esimerkiksi hedelmä- ja vihanneosastolla ketjutasolla ohjeistetaan vain tietyt asiat.

– Työntekijät saavat käyttää luovuuttaan ja rakentaa kaupungin hienoimman hedelmä-vihannes -osaston.

Asiakkaat arvostavat kotimaisuutta

Minimanissa halutaan paikallisten tuottajien lisäksi valikoimaan mahdollisimman paljon muitakin kotimaisia tuotteita. Syy tähän on selvä.

– Asiakkaat selvästi arvostavat, että meiltä löytyy kotimaisia laatutuotteita, Nummelin sanoo.

Kotimaiset merkit halutaan myös esille. Minimanin Vaasan myymälässä on näyttävästi esillä esimerkiksi Iittalan, Arabian, Orthexin ja Vallilan tuotteita.

Vastuullisuus montaa kautta

Vastuullisuus on viime vuosina korostunut voimakkaasti alalla kuin alalla. Nummelin kertoo, että vastuullisuus toteutuu Minimanin valikoimassa selkeimmin kotimaisten tuotteiden kautta.

– Kotimaisilla brändeillä vastuullisuus on korkealla tasolla.

Omassa toiminnassa energiaa säästävät kylmälaitteet ovat olleet jo arkipäivää pitkään. Seuraava askel on ollut maalämmön käyttöönotto.

Vuonna 2020 avatussa Rovaniemen hypermarketissa maalämpö on ollut alusta lähtien käytössä. Kokkolan myymälään maalämpö rakennetaan käynnissä olevan mittavan myymälän uudistuksen aikana.

 

LUE MYÖS:

Minimani avasi Rovaniemelle uuden hypermarketin – energiatehokkaista ratkaisuista otetaan oppia myös Vaasassa

Lämna ett svar