Suodata tietoa ja pue ylle etätyön viitta – Terapiakeskus Avara kertoo, miten arjesta tehdään nyt mahdollisimman hyvää

Kristiina Virkkilä.

Epävarmuus tulevasta, etätyöt, lomautukset ja kotona pyörivät lapset ovat muuttaneet monen arkea ja kuormittavat mieltä. Vaasalaisen terapiakeskus Avaran terapeutti Kristiina Virkkilä kertoo, miten psyykkisiä voimavaroja voi pitää yllä uudenlaisessa arjessa.

Epävarmuuden sietäminen

Kukaan ei tiedä tällä hetkellä tarkalleen, miltä tulevat viikot tai kuukaudet näyttävät. Tietämättömyyttä on vaikea hyväksyä, mutta ruudun ääressä roikkuminen ja uutisten pakonomainen seuraaminen eivät nyt auta.

– Pitää miettiä, mihin voi vaikuttaa ja keskittyä siihen. Kysy itseltäsi, mikä on sinulle tällä hetkellä välttämätöntä, tärkeää ja kiireellistä – ja tee se pois, Virkkilä sanoo.

Esimies: suodata tietoa

Jos työpaikalla on ollut tapana jakaa kaikki tieto työntekijöiden kanssa, nyt kannattaa miettiä hetki ennen lähetä-napin painamista.

– Esimiehen tulee ensin käydä läpi uudet säädökset ja miettiä, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Stressitilanteessa on usein vaikea ottaa tietoa vastaan, joten esimiehen tulee karsia ja selkeyttää tietoa työntekijöille.

Virkkilä muistuttaa pomoja myös pitämään huolta omasta jaksamisestaan. Pitkään jatkuva stressi tutkitusti vähentää esimerkiksi empaattisuutta, joten lepo kannattaa työntekijöidenkin kannalta.

– Tällä hetkellä tarvitaan enemmän henkilöstö- kuin asiajohtamista. Työntekijöitä kannattaa kuunnella herkällä korvalla.

Rytmitä päiväsi

Kun työpaikan tiimit siirtyivät etäyhteyksien ääreen, on tärkeää sopia, koska pidetään yhteyttä. Muuten vaarana on, että jatkuvat keskeytykset häiritsevät työntekoa liikaa. Päivän rytmittäminen auttaa myös perheen kesken. Jos perheessä on lapsia, kahden vanhemman perheessä kannattaa sopia työajoista tarkkaan.

– Muuten hommat vaan leijailevat, ja iltapäivällä kaikki ovat kireitä, kun tärkeät työt ovat tekemättä, Virkkilä sanoo.

Ulkoile ja keskity aistimuksiin

Ulkoilu on yksinkertainen ja tehokas keino pitää psyykkisistä voimavaroistaan huolta. Kiinnitä ulkona tietoisesti huomiota erilaisiin aistimuksiin: mitä näkyy, miltä ilma tuoksuu, miltä tuuli tuntuu iholla? Parhaan hyödyn ulkoilusta saa, jos pääsee metsään kävelemään.

– Aistien aktivointi ja rauhallinen hengitys on tutkitusti tehokas keino vakauttaa ja rauhoittaa itseään. Metsässä verenpaine laskee, syke tasaantuu ja stressihormonitaso kääntyy laskuun.

Pakota itsesi näkemään hyvää

Sekä työpaikalla että kotona kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten ja mistä puhuu. Virkkilä kehottaa suuntaamaan huomion myös hyviin asioihin – vaikka vähän väkisin.

– On tärkeää kertoa tarinaa siitä, miten me selvisimme vaikeuksista, sillä se lisää kestävyyttämme tulevissa ongelmissa. Negatiiviseen kiinnittyminen ei auta meitä jatkossa mitenkään. Ei siis kannata roikkua ryhmissä, joissa vain surkutellaan kaiken karmeutta.

Priorisoi ja anna armoa

– Jos tuli mieleen, että nyt kotona ollessani siivoan vaatehuoneen, niin mieti vielä. Anna palaa vain, jos se on intohimosi – muiden kannattaa laittaa komeron ovi kiinni, Virkkilä nauraa.

Hän kehottaakin miettimään tarkasti, mikä on nyt tärkeää. Joka päivä kannattaa myös pyrkiä tekemään edes yksi kiva asia.

– Mitä kuormittavampaa elämä on, sitä keskeisempää on muistaa antaa itselle aikaa palautua.  Se ei tarkoita sitä, että pääsisi kunnon lomalle, vaan täytyy käyttää hyväkseen pienetkin hiljaiset hetket.

Pue ylle etätyön viitta

Jos etätyö ei ole entuudestaan tuttua, voi olla vaikea asennoitua siihen, että on kotona, mutta silti töissä. Virkkilä vinkkaa varaamaan työhetkiä varten vaikkapa tietyn vaatteen, jonka voi riisua pois, kun työt on tehty.

– Se on rituaali, jolla työn saa pois mielestä sen tehtyään. Jollain voi toimia myös esimerkiksi kahvin juominen erillisestä työkupista.

Lue lisää:

Nyt jos koskaan on aika tukea paikallista yrittäjää – Arkipäivän vinkit siihen, mitä juuri sinä voit tehdä

Lämna ett svar