Yksinyrittäjätuki on nyt haettavissa – Rahat voivat olla tilillä jo loppuviikosta

Yrityksiä perustetaan taas yhtä paljon kuin edeltävänä vuonna.

Haku yksinyrittäjien 2 000 euron suuruiseen, kertaluontoiseen korona-avustukseen on nyt auki.

Vaasan seudulla hakemukset vastaanottaa VASEK, jossa hakemuksia käsittelee päivittäin kahdeksan henkilöä: kaksi täysipäiväisesti, muut muiden töiden ohessa.

– Tämä on ollut suuri ponnistus, sillä olemme laittaneet palvelun pystyyn kymmenessä päivässä, kolmella kielellä. Nyt koneistomme on yhdessä seudun kuntien kanssa viritetty niin, että jos hakemuksen lähettää tänään, raha voi parhaimmillaan olla tilillä loppuviikosta, VASEKin toimitusjohtaja Stefan Råback sanoo.

Hän kehottaa yrittäjiä kuitenkin malttiin – hakemusta ei pidä lähettää, jos liikevaihdon laskua ei pysty vielä osoittamaan tai tuen myöntämisen ehdot eivät muuten täyty. Myös hakemukseen tarvittavat liitteet on syytä varata valmiiksi, sillä ilman niitä järjestelmä ei lähetä hakemusta.

– Liian aikaisin jätetyt hakemukset vain parkkeeraavat järjestelmäämme ja jarruttavat työn tekemistä. Kannattaa muistaa, että nyt on kaikkien etu, että yritykset tutustuvat ohjeisiin huolellisesti sivuillamme ennen hakemista. Toivon, että saamme käyttää aikamme myönteisten päätösten valmisteluun, Råback sanoo.

Uskallat odottaa, tukiraha ei lopu kesken

Yksinyrittäjätuki on tarkoitettu kattamaan yritystoiminnan menoja, kuten esimerkiksi vuokra- ja laitekustannuksia, kirjanpitoa ja muita toimistomenoja. Tukea ei voi hakea yrittäjän itselleen nostamaan palkkaan. Jos yrittäjä ei osaa vielä arvioida, vaikuttaako korona yrityksen toimintaan, tukea voi hakea myös myöhemmin, aina 30.9. saakka. Tukea maksetaan kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 16.3.-31.8. välisenä aikana.

Råback vakuuttaa, että yrittäjät voivat rauhassa katsoa, onko tuelle tarvetta, sillä tukirahaa kohdistuu Vaasan seudulle yhteensä 4,7 miljoonaa euroa.

– Tukea ei voi myöntää, jos kaikki kriteerit eivät täyty, joten hakemuksen lähettämisen kanssa on turha hätiköidä. Toimialoilla, joissa koronan aiheuttama muutos on ollut dramaattinen, kriteerit voivat täyttyä jo nyt.

Yksinyrittäjätuen hakemukset käsittelee VASEK, jonka henkilöstö tekee arvion siitä, puolletaanko hakemusta vai ei. Lopulliset tukipäätökset tehdään kunnissa, ja tuen yrittäjälle maksaa yrityksen kotikunta.

– Kotikunta on nimenomaan yrityksen rekisteröity kotikunta, jonka voi varmistaa esimerkiksi ytj.fi –sivuston kautta.

Lue lisää:

Yksinyrittäjä voi pian hakea korona- ja työttömyystukea – katso myös lista, millaista muuta apua voit saada

 

Lämna ett svar