Mikael Fredman pitää suurimpana saavutuksenaan aluejärjestöjen yhdistämistä – ”Se oli ehdoton huippukokemus”

Mikael Fredman

Vuodenvaihteessa Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja vaihtuu, kun Mikael Fredman luovuttaa vastuun Magnus Sundellille. Järjestön tilanne on selvästi erilainen kuin Fredmanin aloittaessa kahdeksan vuotta sitten.

Se on vain lyhyt pesti. Näin Mikael Fredman ajatteli, kun hän aloitti Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtajana vuonna 2016.

– Kun otin pestin vastaan, oli puhetta, että se olisi kaksi tai maksimissaan kolme vuotta.

Fredman kertoo, että hänen omat yrityksensä olivat tuolloin vahvassa kasvuvaiheessa.

– Se oli hektistä aikaa ja tuntui, että piti venyä moneen paikkaan. Mutta kyllä me saimme asiat sujumaan.

Näin voi todellakin sanoa, sillä pesti kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta. Ensi vuoden alusta uutena puheenjohtajana aloittaa Magnus Sundell.

Järjestöjen yhdistäjä

Fredmanin pitkän kauden ensimmäisiä askelia alettiin viritellä jo ensimmäisenä puheenjohtajavuonna. Silloin Vaasassa järjestettiin valtakunnalliset yrittäjäpäivät.

Rannikko-Pohjanmaalla oli tuolloin erikseen ruotsinkielinen ja suomenkielinen yrittäjäjärjestö. Fredman kertoo, että ruotsinkielinen järjestö oli haluttu perustaa, koska yrittäjät kokivat paikallisen ja myös valtakunnallisen yrittäjäjärjestön liian suomenkieliseksi.

– Kenttä oli riitaisa, Fredman sanoo.

Eripuran lisäksi ongelmia aiheutti raha. Erillisenä nämä Pohjanmaan aluejärjestöt olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa.

Botniahallissa yrittäjäpäivillä Fredman ehdotti samana vuonna Suomen Yrittäjien toimitusjohtajaksi nousseelle Mikael Pentikäiselle, että mitä jos yritettäisiin yhdistää nämä järjestöt.

– Hän piti ideaa valtavan hyvänä, mutta ihmetteli, että miten se onnistuu. Sanoin, että minun sukunimi on Fredman, rauhanmies. Hyödynnetään sitä.

Nyt meillä on taloudellisesti vakaa tilanne.

Yhdistämisessä pitkä työ

Fredman kertoo, että rauhaa hierottiin rauhassa ja pitkään. Yrittäjien huolia kuunneltiin ja esimerkiksi Pentikäinen vieraili alueella useaan otteeseen.

Iso huoli oli kieli. Fredman ehdotti Pentikäiselle, että jos Vaasa ottaisi hoitaakseen Suomen Yrittäjien kaiken ruotsinkielisen palvelun.

Pohjanmaalla laadittiin esitys palvelumallista ja sovittiin mitä Suomen Yrittäjät maksaa aluejärjestölle ruotsinkielisen palvelun tarjoamisesta. Suomen Yrittäjät hyväksyivät tarjouksen.

– Sen jälkeen kieliargumentilta meni ikään kuin matto alta ja aluejärjestöjen yhdistäminen eteni.

Talous koheni

Aluejärjestöt saatiin yhdistettyä kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen.

– Se oli minun puheenjohtajuusuran ehdoton huippukokemus.

Toisena isona saavutuksena oli ruotsinkielisten palveluiden tuottaminen valtakunnallisesti. Pohjanmaalta käsin hoidetaan tänäkin päivänä Suomen Yrittäjien ruotsinkieliset palvelut, mikä tuo Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjille rahaa.

– Voidaan sanoa, että asiat muuttuivat totaalisesti kahdeksan vuoden aikana, kun silloin alussa tuntui, että ei ollut varaa ostaa lyijykyniä. Nyt meillä on taloudellisesti vakaa tilanne.

Kaksikielisyys välttämätöntä

Fredman on tyytyväinen, kun hän voi luovuttaa soihdun uudelle puheenjohtajalle.

– Pitää ymmärtää lopettaa, kun sen aika on. Kahdeksan vuotta on ehdoton maksimi.

Fredman kertoo, että hän on saanut joitakin kyselyitä, että kuka se uusi, nuori puheenjohtaja on. Fredmanilla on Sundelliin luottoa.

– Olen vakuuttunut, että yhdistys on äärimmäisen hyvissä käsissä. Magnus on täysin kaksikielinen, pätevä ja innokas.

Fredman ei puhu kaksikielisyydestä sattumalta. Hänen mielestään Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjiä ei voi johtaa kuin täysin kaksikielinen henkilö.

Fredman muistuttaa, että kaksikielisyys on alueen ehdoton vahvuus. Siitä pitää ottaa kaikki irti.

 

LUE MYÖS:

Magnus Sundell haluaa auttaa yrittäjiä haastavien aikojen yli

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjille 300 000 euron lahjoitus uuteen stipendirahastoon

Vastaa