Katja Rajala: ”Yritykset mukana hyvinvointia luomassa”

Katja Rajala

Kirjoittaja Katja Rajala on Vaasan Yrittäjien puheenjohtaja ja yrittäjä.

Mullistava muutos aivan kuin hiipii arkeemme päivien rullatessa kohti uuden vuoden vaihdetta. Historiallisen iso sote-uudistus konkretisoituu palvelujen siirtyessä hyvinvointialueelle. Meidän alueellamme tämä tapahtuukin jo hieman ennen muita. Nyt ei ole enää aika miettiä onko uudistuksen puolesta, vaiko vastaan. Päätös on tehty ja sen mukaan eletään. Nyt on toiminnan aika.

Nyt on toiminnan aika.

Arjen keskusteluissa kuulostaa siltä, että muutos on ihmistä isompi ja sitä on vaikea hahmottaa, saatikka, että siitä osaisi jotain sanoa. Alan yrittäjätkin miettivät kuumeisesti sitä, että mikä heidän asemansa tulee olemaan osana palvelutuotantoa.

Meillä on Suomessa 18 200 sote-alan yritystä. Näistä 80 % on alle neljä henkeä työllistäviä yrityksiä, jotka ovat turvaamassa juuri niitä haluttuja, yksilöllisiä lähipalveluja. Liian usein tämänkin alan yrityksistä puhuttaessa keskustelu virittyy siihen suuntaan, kuin kaikki olisivat isoja toimijoita, joiden verorahat kulkeutuvat muualle.

Hälsovård TerveydenhuoltoNyt on aika määritellä palvelustrategioihin yrityksille oma paikkansa palveluntuottajina. Mitä palveluja ostetaan, millaisia osuuksia ja millä välineillä? Lisätään rohkeasti palveluseteleitä ehkä sellaisiinkin palveluihin, joista ei vielä ole omalla alueella kokemusta.

Kaikki toimijat on valjastettava purkamaan jonot ja hoitamaan ikäihmiset, nuoria ja lapsiperheitä unohtamatta. Yrityksille ja yhdistyksille on oma paikkansa julkisten palvelujen rinnalla.

Alueemme voi olla halutessaan jopa edelläkävijä etsien uusia yhteistyömuotoja ja teknologian hyödyntämisen vaihtoehtoja. Pahinta varmaan olisi, että sote-alan työntekijät vain siirtyvät uuden hallinnon alle ja kaikki jatkuu kuten aikaisemminkin kustannusten ryöstäytyessä käsistä.

Nyt on haettava ensisijaisesti toimintatapojen uudistusta ja unohtaa se, miten aina on tehty. Kasvun asenne, niin yksilö kuin organisaatiotasolla vie elämää ja toimintoja uuteen. Sanoudutaan tietoisesti irti muuttumattomuuden asenteesta.

Voisimmeko vaikkapa ottaa mallia onnistuneesta energiaklusterista ja rakentaa rinnalle hyvinvointiklusterin? Törmäytetään yhteen eri toimijoita. Mitähän voisikaan syntyä hoiva-alan yrityksen, oppilaitoksen ja vaikka pelialan yrittäjän kohtaamisesta? Ollaan mieli avoinna ja poiketaan tutulta polulta.

LUE MYÖS:

Katja Rajala: ”Yrittäjät rakentamassa elinvoimaa”

Vastaa