Johtoryhmänsä omistukseen siirtynyt Polttoväri panostaa automaatioon

Hannu Kotimäki.

Vuodesta 1979 lähtien Vaasan seudulla toiminut pintakäsittely-yritys Polttoväri Oy sai uudet omistajat talon sisältä. He haluavat kehittää Polttovärin osaamista ja ketteryyttä.

Perinteikkään pohjalaisen pintakäsittely-yrityksen Polttoväri Oy:n omistussuhteet muuttuivat, kun toimivaan johtoon kuuluvat toimitusjohtaja Hannu Kotimäki, toimistopäällikkö Riina Toivio ja tuotantopäällikkö Juha Autio ostivat yhtiön koko osakekannan viikkoa ennen vappua.

Edellisen kerran yhtiön omistuksessa tapahtui muutoksia, kun nyt osakkeet myynyt Muvon Oy osti ne yhtiön pitkäaikaisen toimitusjohtajan ja yrittäjän Riku Potapoffin luopuessa liiketoiminnastaan vuoden 2017 lopussa. Nykyinen toimitusjohtaja ja pääosakas Hannu Kotimäki tuli jo tuolloin vähemmistöosakkaaksi ja toimitusjohtajaksi yhtiöön. Tuolloin yhtiön omistajaksi tulivat myös pääomasijoitusyhtiö Wedeco ja kolme yksityistä sijoittajaa.

29 henkilöä työllistävän Polttovärin liikevaihto on noin neljä miljoonaa euroa. Yrityksen toimitilat ovat Mustasaaressa Lintuvuoren teollisuusalueella.

Tuttu toimintaympäristö

Juuri ennen haastattelua messumatkalta Saksasta palannut Kotimäki on selvästi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen. Hän on seurannut Polttovärin kehitystä aitiopaikalta yli neljä vuotta ja on nyt valmis kehittämään yritystä entistä paremmin toimivaksi. Erityisen iloinen hän on siitä, että johtoryhmän muut jäsenet Toivio ja Autio olivat valmiita lähtemään mukaan yrityksen toimintaan myös omistajina.

– Kun omistajat tulevat talon sisältä, he myös ymmärtävät paremmin, kuinka homma toimii. Meillä on yhteistä kokemusta pintakäsittelystä lähes 60 vuoden edestä, joten osaamme keskittyä oikeisiin asioihin, Kotimäki sanoo.

Vaikka hän itse on ollut talossa vasta reilut neljä vuotta, hän on tuntenut Polttovärin ja monet sen työntekijöistä jo parikymmentä vuotta.

– Oma ammatillinen taustani on hitsatuissa ohutlevyrakenteissa, joihin pintakäsittely liittyy kiinteästi. Olen ostanut pintakäsittelyä niin Polttoväriltä kuin muiltakin pintakäsittelijöiltä, joten tunnen myös yrityksen kilpailijat, hän toteaa.

Työssä viihtyminen tärkeää

Kun johtoryhmä noin viikko sitten ilmoitti henkilöstölle omistussuhteiden muutoksesta, henkilöstö toivotti uusille omistajille onnea. Kotimäen mielestä se kuvaa hyvin sitä, millainen välitön ilmapiiri Polttovärillä on. Hyvän työskentelyilmapiirin luominen on hänen mielestään tärkeää, ja ilmeisesti siinä on onnistuttu, sillä Polttoväri on ollut Vaasan Nuorkauppakamarin järjestämässä Vaasan vuoden työnantaja -kisassa finalistina.

Hannu Kotimäki tulee aina mielellään töihin.

– Itse olen tykännyt älyttömästi näistä lähes neljästä ja puolesta vuodesta. Joka aamu on ollut kiva lähteä töihin.

Polttoväri on pystynyt pitämään toiminnan käynnissä koko pandemian ajan, eikä työntekijöitä ole tarvinnut lomauttaa tai työsuhteita lopettaa. Myös se on vaikuttanut työtyytyväisyyteen.

Toiminnan käynnissä pitäminen on ollut Kotimäen mielestä tärkeää myös sen takia, ettei rekrytointi Vaasan seudulla ole kovin helppoa. Tällä hetkellä uusien tekijöiden löytäminen rajoittaa jo monen seudulla toimivan yrityksen kasvua.

Polttovärillä on pääasiassa pitkiä työuria, mutta aina joukossa on nuoria, jotka haluavat kokeilla siipiään jollain muulla alalla tai lähteä opiskelemaan.

– Kannustan ihmisiä toteuttamaan unelmiaan, sillä aina voi palata takaisin. Ja opiskelu onnistuu myös työnteon ohessa. Siitä tuotantopäällikkömme Juha on hyvä esimerkki, Kotimäki kertoo.

Ketteryys auttaa alihankkijaa

Yritystoiminnan pyörittäminen ja siihen investoiminen kesken pandemian kaltaisen poikkeustilan ei ehkä ole aivan valtavirtaan kuuluvaa toimintaa. Kotimäen mielestä on vaikea jäädä odottamaan sopivaa tilannetta, sillä sellaista ei ehkä koskaan tule. Nykymaailmassa näyttää aina olevan jonkinlainen pandemia, sotatila, hintojennousubuumi tai saatavuuskriisi. Niihin täytyy vain sopeutua.

– Perinteisenä alihankintayrityksenä olemme niin sanotusti asiakkaiden armoilla. Jos haluamme pärjätä koko ajan muuttuvissa tilanteissa, meidän on kehitettävä prosessejamme niin, että voimme reagoida joustavasti kysynnän ja asiakaskunnan muutoksiin, hän toteaa.

Automaation lisääminen kehittää prosesseja entistä joustavammiksi.

Polttovärillä uskotaan, että automaation lisääminen kehittää prosesseja entistä joustavammiksi ja automaation myötä työtehtävät tulevat muuttumaan. Henkilöstön kouluttaminen entistä paremmiksi moniosaajiksi on tärkeää. Vuosi sitten tehty robottihankinta on vakuuttanut siitä, että automaation lisääminen auttaa pitämään työt ja lisäämään niitä.

Katsaus tulevaisuuteen

Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tuotteille haetaan entistä pidempää käyttöikää. Korroosion taklaamisessa pintakäsittelyllä on tärkeä rooli.

– Me olemme pintakäsittelyn ammattilaisia ja meidän on täydennettävä omalla tietotaidollamme asiakkaan osaamisessa mahdollisesti olevia aukkoja. Haluamme, että meitä on helppo lähestyä minkä tahansa korroosio-ongelman kanssa, Kotimäki miettii.

Hänen mukaansa viiden vuoden päästä Polttovärin automaatioaste on nykyistä korkeampi, se työllistää enemmän väkeä kuin nyt, ja innovatiivisen toimintansa ansiosta se pystyy ratkaisemaan asiakkaan pintakäsittelyongelmat entistä nopeammin ja toimittaa asiakkaalle kilpailukykyiset tuotteet entistä lyhyemmällä toimitusajalla.

 

LUE MYÖS:

Kati Komulainen: ”VUCA-ajan johtamisen vaateet”

Lämna ett svar