Muutto-, toimisto- tai tavallinen ylläpitosiivous tuo mukanaan paljon järjesteltävää. Siivous jää helposti viimeiseksi tehtäväksi, vaikka juuri silloin tilat kaipaisivat perusteellista puhdistusta.
GoClean on ehtinyt palvella vaasalaisia jo kymmenen vuoden ajan. Yritys lähti liikkeelle kotisiivouksista, mutta on vuosien varrella laajentunut myös isompien yritysten kumppaniksi.
– Alkuun tein työtä ihan itsekseni, mutta pian pystyin palkkaamaan pari työntekijää. Koronan aikaan tilanne oli vaikea, mutta yrittjän sitkeys palkittiin ja olemme vahvasti kasvuntiellä. toimitusjohtaja Joonas Peltola muistelee.
Laatu edellä
Yritys työllistää nykyään viisi vakituista siivoojaa sekä keikkatyöntekijöitä, ja riveihin on liittynyt hiljattain myös palvelupäällikkö, jonka avulla toimintaa voidaan kasvattaa hallitusti eteenpäin.
– Olen itse jättäytynyt jo enemmän markkinointipuolelle. Näkyvyyttä on lisätty, ja olemme saaneet hyviä asiakkuuksia. Siivouspuolella olemme menneet pitkälti laadun edellä – emme kilpaile hinnalla, vaan sillä, että asiakas saa varmasti hyvää palvelua ja työntekijät kohtuullisen palkan, Peltola painottaa.
Ylläpitosiivousten rinnalle on nousemassa myös kotisiivoukset. Suunnitelmissa on, että jatkossa GoClean voisi tarjota siivouspalveluja kotitalouksille esimerkiksi palveluseteleillä.
– Siellä on paljon potentiaalia, Peltola ajatettelee.
Laadun takeena tiivis yhteydenpito ja selkeät toimintamallit
GoCleanilla uskotaan, että luottamus rakentuu avoimuudella. Yritys on kehittänyt käytäntöjä, jotka tekevät asiakasviestinnästä sujuvaa: isommissa kohteissa käytössä on esimerkiksi WhatsApp-ryhmät, joissa ovat mukana siivoojat, palvelupäällikkö sekä asiakkaan avainhenkilöt.
– Tieto kulkee matalalla kynnyksellä, jolloin pystytään reagoimaan asiakkaan tarpeisiin. Asiakkaat arvostavat sitä, että yhteyshenkilö löytyy täältä paikan päältä, eikä jostain toisesta kaupungista, Peltola kuvailee.
Palvelut yrityksille ja yhteisöille
Yrityksille Goclean tarjoaa kattavan siivouspalvelupaketin aina ikkunanpesuista ylläpitosiivouksiin ja rakennusten loppusiivouksiin. Jokainen palvelukokonaisuus räätälöidään tarpeen mukaan.
– Meillä on tapana käydä läpi kohteet asiakkaan kanssa, jolloin saatamme huomata sellaiset asiat, joita asiakas ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, mutta joilla voi olla vaikutusta esimerkiksi työpaikan turvallisuuteen. Sillä tavalla pystymme tarjoamaan kokonaisuuden, joka oikeasti helpottaa asiakkaan arkea, palvelupäällikkö Emmy Keränen kertoo.
Laatua seurataan myös säännöllisesti niin sanotuilla laaduntarkastuskierroksilla, joita tehdään kerran kuukaudessa. Samalla asiakkaita tavataan ja varmistetaan, että yhteistyö toimii.

Kasvun suunta selvä
Pienemmän organisaation etuna on, että sama tuttu tekijä pysyy kohteessa, eikä palvelun taso muutu. Keräsen mukaan laadukas siivous ei ole vain viihtyvyyden kysymys, vaan sillä on vaikutusta myös työhyvinvointiin.
– Hyvä siivous vähentää sairastumisia ja parantaa työpaikan viihtyvyyttä. Kun yrityksen ei tarvitse käyttää energiaa huonon siivouksen korjaamiseen, se voi keskittyä omaan ydintoimintaansa, Peltola komppaa.
Tulevaisuudessa GoClean haluaa olla luotettava kumppani myös suurille asiakkaille.
– Vaikka emme ole valtava firma, pystymme hoitamaan isotkin kokonaisuudet. Se on viesti, jonka haluamme tuoda nyt vahvasti esiin, toimitusjohtaja kiteyttää.
LUE MYÖS: