RTF Services on erikoistunut ennaltaehkäisevään paloturvallisuuteen ja palveluihin, joiden avulla varmistetaan kiinteistöjen ja muun omaisuuden mahdollisimman pitkä käyttöikä. Yritys elää itse kuten opettaa ja rakensi uuden varastohallinsakin kierrätysmateriaaleja käyttäen. Hiljattain yhtiössä on investoitu myös uusiin otsonointi- ja ionisointilaitteisiin.
Ennaltaehkäisevää ja operatiivista palovartiointia, puhdistusta ja saneerausta, nosto- ja kuljetuspalveluita, koulutusta sekä omien palo- ja vesipumppujen suunnittelua ja valmistusta. Siinä vain osa palveluista, joita Rescue Team Finland eli RTF Services asiakkailleen tarjoaa.
– Laajan palvelutarjontamme ansiosta olemme selvinneet tiukoistakin ajoista, kertoo ensi vuonna 35 vuotta täyttävän yritystoiminnan toimitusjohtaja Stig-Erik Herrgård.
Palveluiden kysynnässä vaihtelua
Yrityksen liiketoiminnan ytimen on jo pitkään muodostanut paloturvallisuus. Tarjontaa on kuitenkin ollut järkevää laajentaa muihinkin asiantuntijapalveluihin, sillä esimerkiksi palovartioinnin ja palosaneerauksen kysynnässä on suurta vaihtelua.
Ajatellaan vaikka isoa teollisuuspaloa. Palokunnan hoidettua työnsä RTF aloittaa jälkivartioinnin ja jälkivahinkojen torjunnan, jota saatetaan jatkaa kellon ympäri aina yhdestä vuorokaudesta useisiin viikkoihin kohteesta riippuen. Lisäksi palopaikalla saattaa olla tarpeen tehdä muitakin toimenpiteitä. Jos taas kyseessä on kerrostalo, tulee kaikki käydä huolellisesti läpi ja luetteloida, mitä heitetään pois ja mitä voidaan puhdistaa. Pelkästään tämä työvaihe voi viedä valtavasti aikaa – puhumattakaan varsinaisesta puhdistustyöstä.

Myös tulitöiden valvonnassa kysyntä vaihtelee. Yritys tekee paljon töitä varustamoille ja palovartiointia suoritetaan telakoilla ja teollisuuskohteissa. Se, milloin palveluita tarvitaan, riippuu kuitenkin täysin asiakasyritysten työtilanteesta.
– Juuri nyt töitä riittää, sillä monissa yrityksissä on käynnissä erilaisia vuosihuoltoja, kertoo myyntipäällikkö Hans Wickström.
Saneerausta ja puhdistusta
RTF Services puhdistaa monenlaisia kohteita aina katoista öljysäiliöihin. Yhtiöllä on 18 vakituista työntekijää ja kymmenisen varahenkilöä, jotka tarvittaessa täydentävät tiimiä.
Valikoimasta löytyy palveluita myös ilman epäpuhtauksien ja hajuhaittojen poistamiseen. Juuri tätä palvelua tehostamaan RTF on äskettäin panostanut uusiin otsonointi- ja ionisointilaitteisiin. Yrityksellä on ollut omat laitteet jo yli 25 vuoden ajan, mutta uudet koneet ovat entisiä huomattavasti nopeampia ja tehokkaampia.
RTF Services ei pelkää ottaa tehtäväkseen haastavampiakaan toimeksiantoja. Tehokkaalla puhdistuksella on esimerkiksi onnistuttu pelastamaan monia asuinhuoneistoja, joissa on vuosikausia poltettu sisällä. Pinnat puhdistetaan ja tarvittaessa revitään pois ennen korjaamista. Palveluihin kuuluu myös kalmasiivous eli huoneiston tai muun tilan perusteellinen puhdistus vainajan tai esimerkiksi eläimen raadon jäljiltä.
Patsaat puhtaiksi kuivajääpuhalluksella
Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu myös kuivajääpuhallus. Parhaillaan yritys käyttää menetelmää päiväkodiksi muutettavan vanhan koulun saneerauksessa. Kuivajääpuhallus puhdistaa pinnat tehokkaasti ja tuhoaa samalla mikrobit ja homeen. Menetelmä sopii myös herkille materiaaleille ja toisena projektina yrityksellä on juuri nyt käynnissä ulkokohteissa sijaitsevien patsaiden puhdistus.
– Käytössämme on myös korkeapainepesurilla varustettu peräkärry. Höyryä hyödyntävällä menetelmällä voidaan puhdistaa esimerkiksi graffiteja, Hans Wickström kertoo.
Uusi halli esimerkkinä kiertotaloudesta
RTF:n paloturvallisuutta edistävä työ pelastaa ihmishenkiä. Iso osa yrityksen työstä liittyy kuitenkin tavaran ja materiaalin pelastamiseen niiden käyttöikää pidentämällä. Tämä ajatus toteutuu konkreettisesti myös uudessa varastohallissa, jonka yritys hiljattain rakensi Mustasaaren Iskmossa sijaitsevien toimitilojensa viereen.
– Tämä on todellista kiertotaloutta. Esimerkiksi hallin sokkeleina toimivat kontit ovat kierrätettyjä, Stig-Erik Herrgård kertoo.
Tämä on todellista kiertotaloutta.

RTF rakensi noin 600 neliömetrin hallin itse muun työn ohessa. Sen vuoksi projekti myös venyi hieman, mutta RTF:llä asiakkaan tarpeet menevät kaiken edelle. Uusi halli toimii varastona koneille ja työkaluille sekä palo- tai vesivahinkokohteista pelastetun irtaimiston väliaikaisena säilytyspaikkana.
Uusi varastohalli vapauttaa tilaa myös yhtiön nykyisestä tuotantohallista. Tämä puolestaan avaa uusia mahdollisuuksia palopumppuasemien kehittelyyn ja valmistukseen. RTF suunnittelee ja rakentaa palopumppuasemia, joiden kapasiteetti on 4 000 – 24 000 l/min. Asemat ovat etäohjattavia, joten niiden käynnistys ja valvonta on helppoa ajankohdasta ja paikasta riippumatta.
Stig-Erik Herrgård painottaa, että pumput sopivat paitsi teollisuuden tarpeisiin, kuten tällä hetkellä, myös lisävesivarastoiksi tiheästi rakennettuihin satamakaupunkeihin, esimerkiksi Porvooseen, Kristiinankaupunkiin tai Vaasaan, jotta veden riittävyys voidaan taata mahdollisen onnettomuuden sattuessa.
– Pumppuasema parantaa myös alueen kestävyyttä, sillä näin varmistetaan, ettei sammutustyössä turhaan tuhlata juomavesivaroja.
Pumppuasemia on mahdollista ostaa tai vuokrata joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi. Yksiköt ovat liikuteltavia ja ne voidaan sijoittaa mihin tahansa, minkä ansiosta ne ovat erityisen käyttökelpoisia esimerkiksi laajoissa metsäpaloissa.
Lisää tietoa yrityksestä yhteystietoineen löytyy osoitteesta rtfservices.fi.
LUE MYÖS: