Bäck & Vilén Yrityspalvelu laajentaa jälleen Vaasassa. Kirjanpitotoimisto tarjoaa yrityksille kaikki niiden tarvitsemat taloushallinnon palvelut.
Bäck & Vilén Yrityspalvelu laajentaa jo kolmanteen kerrokseen Vaasan keskustassa sijaitsevassa Postitalossa. Kirjanpitotoimisto on useamman kerran aiemminkin vallannut itselleen lisää tilaa samojen seinien sisällä. Laajennuksen jälkeen toimisto toimii talon toisessa, kolmannessa ja neljännessä kerroksessa.
– Postitalo on osoittautunut erinomaiseksi paikaksi meille, sillä asiakkaiden on helppo löytää ja tulla tänne, sanoo Bäck & Vilén Yrityspalvelun toimitusjohtaja Johan Hällmark.
Laajennuksen myötä auktorisoitu kirjanpitotoimisto saa käyttöönsä 150 lisäneliötä aiemman noin 720 neliömetrin lisäksi. Vaasan toimiston ohella asiakkaita palvellaan myös Pirttikylässä sijaitsevassa sivukonttorissa.
Ratkaisut helpottavat asiakkaan toimintaa
Eräänlaisena punaisena lankana Bäck & Vilénin toiminnassa on ajatus siitä, että asiakkaan tulee olla helppo toimia oikein. Ala kokonaisuutena on konsolidoitumassa (isot yritykset ostavat pienempiä) ja digitalisoitumassa, mutta Bäck & Vilén haluaa pitää langat omissa käsissään ja panostaa sekä paikalliseen että asiakaslähtöiseen palveluun.
– Totta kai asiat muuttuvat ja uudet työkalut tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Meille on tärkeää sujuvoittaa asiakkaan toimintaa, tärkeämpää kuin se, että helpottaisimme omaa työtämme, Johan Hällmark muotoilee.
Laaja palveluvalikoima
Kirjanpitotoimisto – tai kenties kuvaavampi määritelmä olisi kokonaispalvelutoimisto – tarjoaa asiakasyrityksilleen kaikki niiden tarvitsemat taloushallintapalvelut. Myös ne muutamat toiminnot, joita yrityksellä ei ole tarjota omasta takaa, hoituvat luotettavien yhteistyökumppanien kautta.

Bäck & Vilén palvelee niin pieniä kuin isoja yrityksiä. Apua on tarjolla kaikkiin tilanteisiin, sekä hyvinä että huonompina aikoina. Yritysten tukeminen niin taloustoiminnoissa kuin neuvonnassa on ollut toimiston liikeideana siitä asti, kun alkuperäiset omistajat Per Vilén ja Tomas Bäck perustivat toimiston vuonna 1989.
– Tuolloin ei ollut niin tavallista, että kirjanpitotoimisto hoiti muutakin kuin kirjanpitoa, mutta me olemme aina halunneet palvella asiakkaitamme laajemmin, Johan Hällmark sanoo.
Kielitaitoa ja asiantuntemusta
Bäck & Vilénin oman henkilöstön joukossa on useita alan asiantuntijoita aina kirjanpitäjistä, palkanlaskijoista ja HR-ammattilaisista vero- ja yritysneuvojiin. Työntekijöillä on erinomainen asiantuntemus niin vero- ja palkka-asioista kuin vientiin ja tuontiin liittyvistä kysymyksistä. Erityistä on myös se, että lähes koko tiimi hallitsee hyvin niin ruotsin, suomen kuin englannin kielen.
– Kielitaidon ansiosta olemme varteenotettava yhteistyökumppani paitsi pohjalaisille asiakkaillemme myös Turun ja Helsingin seutujen yrityksille, samoin kuin Suomessa toimintaa harjoittaville ulkomaalaisille asiakkaille, Johan Hällmark sanoo.
Bäck & Vilén työllistää 35 henkilöä. Uudet tilat tarjoavat mahdollisuuksia myös tulevaan kasvuun samalla kun yritys pystyy jatkamaan ja kehittämään ensiluokkaista asiakaspalveluaan.
Lisää tietoa Bäck & Vilénistä sekä yrityksen yhteystiedot löytyvät osoitteesta back-vilen.fi.
LUE MYÖS:
Alexandria panostaa uuteen konttoriin Vaasassa – ”Henkilökohtainen palvelu on valttikorttimme”