Markku Välimäki aloittaa lokakuussa Uwira Oy:n toimitusjohtajana. Pitkä ura teollisuuden johtotehtävissä tuo yhtiölle osaamista prosessijohtamisesta, toiminnan tehostamisesta ja yhteistyön vahvistamisesta.
Uwira Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Markku Välimäki, joka aloittaa työnsä lokakuussa. Hän seuraa tehtävässä Arto Aroa, joka jatkaa uraansa yhtiön ulkopuolella. Välimäellä on yli 30 vuoden kokemus operatiivisesta johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä sekä konepajateollisuuden tuotteiden ja palveluiden myynnistä ja markkinoinnista. Hän siirtyy Uwiralle Valmet Technologies Oy:n Lapuan-tehtaan tehtaanjohtajan paikalta.
Välimäki kertoo ottaneensa nimityksen vastaan innolla.
– Kyllähän se pientä kutinaa vatsanpohjassa aiheutti, vaikka näitä nimityksiä on muutama tullut työuran aikana. Kun ikää alkaa olemaan ensi kuussa jo 60, niin pieni yllätys oli, että tällainen mahdollisuus vielä tuli eteen, hän sanoo.
Välimäki kehittää prosesseja ja tehostaa toimintaa
Uwiran asiakkaita ovat muun muassa globaalit kone- ja laitevalmistajat sekä yritykset laiva-, energiantuotanto-, öljy- ja kaasuteollisuudessa sekä prosessiteollisuudessa. Välimäki haluaa tuoda Uwiralle erityisesti Valmetilta tuttua prosessijohtamisen osaamista.
– Kun prosessi saadaan kirkastettua ja vakioitua, se tuottaa hyötyä jatkossa. Oli kyse sitten laadusta, toimitusvarmuudesta tai pullonkaulojen tunnistamisesta, hän kertoo.
Toinen tärkeä kehityskohde liittyy toiminnan tehostamiseen.
– Nykyisessä tehtävässäänikin olemme tutkineet paljon robotiikka ja automatisointia, ja niiden mahdollisuuksia viedä tehokkuutta seuraaville tasoille. Näitä tullaan varmasti pohtimaan myös Uwirassa avainhenkilöiden kanssa, Välimäki sanoo.
Välimäki painottaa yhteistyön merkitystä niin henkilöstön kuin asiakkaiden kanssa.
– Yrityksen kehittyminen ja menestyminen lähtee aina henkilöstöstä. Haluan olla lähellä arjen tekemistä ja työntekijöitä, enkä ole koskaan ollut norsunluutornista johtava henkilö, hän kertoo.
Asiakasnäkökulma kulkee hänen mukaansa tiiviisti rinnalla.
– Yli 30 vuoden kokemuksella tiedän, että asiakkaan ymmärtäminen ja lisäarvon tuottaminen ovat ratkaisevia tekijöitä yhteistyön jatkumisen kannalta. Tämän tyyppinen ajattelu on hyvin lähellä omaa toimintamalliani, Välimäki sanoo.
Luottamus kokemukseen
Leinolat Groupin konserninjohtaja ja Uwira Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keimo Kalliosaaren mukaan Välimäki tuo Uwiralle juuri oikeanlaista osaamista.
– Olemme erittäin iloisia, että Markku liittyi Uwiran tiimiin. Vahva kokemus ja osaaminen tukevat varmasti sitä, että Arton johdolla tehty työ saa jatkoa menestyksekkäästi myös tulevaisuudessa, Kalliosaari sanoo.
Olemme erittäin iloisia, että Markku liittyi Uwiran tiimiin.
Sopivaa henkilöä etsittiin laajasti, ja rekrytointiprosessi osoitti, että Uwira herättää kiinnostusta osaajien keskuudessa.
– Uwira toimii alihankintaliiketoiminnassa ja tuottaa putkistojen ja moduulien tuotteita sekä palveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille. On tärkeää toimia joustavasti ja pitää lupaukset – toimitusvarmuus, laatu ja kilpailukyky ovat avainasioita, ja näiltä osin Markulta löytyy vahvaa osaamista, Kalliosaari kehuu.
Uwirassa käynnissä merkittäviä uudistuksia
Kalliosaaren mukaan Uwirassa on meneillään useita kehitysprojekteja, ja Välimäki pääsee hyppäämään vauhdilla mukaan.
– Olemme tehneet suurimman investoinnin sitten Leinolat Groupin Uwiran oston. Lähes miljoonalla eurolla uudistamme tuotantotiloja, layoutia, konekantaa ja materiaalivirtauksia, jotta ne vastaavat nykypäivän vaatimuksia. Markkinoilla on vahva kysyntä, olemme rekrytoineet paljon ja nyt tavoitteena on kääntää mahdollisuudet kannattavaksi kasvuksi, hän kertoo.
Uwira on osa vaasalaista Leinolat Groupia ja erikoistunut vaativien asennusvalmiiden putkikomponenttien, kaksoisseinämäputkien ja moduulien valmistamiseen. Yhtiö tarjoaa asiakkaille myös apua menetelmiin ja suunnitteluun.
LUE MYÖS: