”Brysselistä tai Washingtonista on turha odottaa pelastajaa”, sanoo yrittäjä Sture Udd. ”Pohjolan on omin voimin noustava täysin uudelle tasolle”.
Wasa Future Festival järjestetään jälleen 11.-16. elokuuta. Kyseessä on kokonainen joukko tapahtumia, joissa keskitytään tulevaisuuden ongelmien ratkaisuun konkreettisten toimenpiteiden näkökulmasta.
– Tapahtuman tavoitteena on nostaa Pohjola täysin uudelle tasolle niin teknologian, talouden, kulttuurin, koulutuksen kuin terveydenhoidon saralla, kertoo vuosittaisen tapahtumaviikon järjestäjä ja innovoija Sture Udd.
”Bryssel ei meitä pelasta”
Uddin näkemyksen mukaan valikoiduilla avainalueilla on noustava seuraavalle tasolle, jotta meillä olisi mahdollisuuksia pärjätä globaalissa kilpailussa.
– Emme voi jäädä odottamaan, että Bryssel tai Washington rientävät apuun, hän painottaa.
Sture Uddin näkemyksen mukaan maailman ja Euroopan tapahtumien tulisi toimia meille herätyskellona.
– Onneksi voimme ja meidän pitääkin tehdä asioita huomattavasti paremmin.

Uusi teknologia avuksi
Sture Uddin mukaan meidän on kehitettävä ja sovellettava uutta teknologiaa ja uusia ajatusmalleja vastataksemme maailman kilpailutilanteeseen. Toisin sanoen on keskityttävä asioihin, jotka voi tehdä toisin, fiksummin.
– Teknologia on kolmessa vuosikymmenessä kehittynyt huimasti, me emme vain ymmärrä hyödyntää sitä, Udd sanoo.
Esimerkkinä hän mainitsee, että metsiemme jalostusarvo voisi jo nyt olla tuhat kertaa korkeampi. Tällä hetkellä yksinkertaisina raaka-aineina myytävät metsätuotteet olisi ensin voitu jalostaa esimerkiksi lääkkeiksi.
– Toinen esimerkki on fotoniikka, joka voisi korvata elektroniikan, Udd jatkaa.
Ohjelma muotoutumassa
Elokuussa järjestettävän tapahtuman ohjelmaa suunnitellaan parhaillaan. Viime vuosilta tuttuja, toistuvia aiheita ovat muun muassa nuoret osaajat, EnergySampo ja Nordic Connector (Merenkurkun kiinteä yhteys).
Uusina teemoina esiin nostetaan Vietnam ja Mittelstand (joka käsitteenä viittaa Saksan talouden ytimen muodostavaan keskisuurten yritysten joukkoon). Lisäksi ohjelmassa perehdytään pohjoismaiseen puolustusteollisuuteen.
– Nordic Defense Industry kaipaa uusia ajattelutapoja. Siitä, mitä tuotetaan, tulisi olla hyötyä myös siviilielämässä. Myös hankintakäytäntöä on tarpeen muuttaa, Udd sanoo.
Viikon aikana kaikki avainalueet ”pöyhitään perusteellisesti läpi, minkä jälkeen päätetään tulevista toimenpiteistä”.
Ohjelmatietoja lisätään tapahtuman verkkosivuille www.wasafuturefestival.fi sitä mukaa kun suunnitelmat tarkentuvat.
LUE MYÖS: