Kevät käynnistää rakentamisen – Starkilla varaudutaan sesonkiin hyvissä ajoin

Kevät on odotettua aikaa, sanoo Starkin yksikönpäällikkö Markus Kanerva.
MAKSUMUURI PURETTU
Artikkeli on tehty yhteistyössä. Vaasa Insider päättää sisällöstä ja toteuttaa sen journalistisesti, mutta yritykset maksavat, jotta se on kaikille avoin ilman maksumuuria. Kannustamme yhdessä pohjalaista elinkeinoelämää!

Kevät on rakennusalalla odotettua aikaa. Kun lumi sulaa ja mökkikausi lähestyy, alkaa myös tekeminen näkyä rakennustarvikeliikkeissä. Vaasan Starkilla sesongin merkit tunnistetaan nopeasti.

– Kyllä sen huomaa heti, kun terassirakentaminen lähtee liikkeelle. Se on meille iso juttu, kertoo Stark Vaasan yksikönpäällikkö Markus Kanerva.

Terassien lisäksi mökkikausi tuo selkeän piikin kysyntään. Kun ihmiset pääsevät mökeilleen, alkaa korjaaminen, rakentaminen ja kunnostaminen.

– Kevät on meillä odotettua aikaa.

Kevätsesonkiin varaudutaan Starkilla ennakoivasti, vaikka kevään tarkkaa alkamista on vaikea ennustaa.

– Tavaraa pyritään hankkimaan varastoon hyvissä ajoin, koska koskaan ei tiedä, alkaako kevät kunnolla maaliskuussa vai vasta toukokuussa.

Ammattilaisille rakennettu – mutta kaikille avoin

Stark on toiminut Vaasassa yli kaksi vuosikymmentä. Liike avattiin vuonna 2004, ja se on toiminut samalla paikalla alusta asti.

Yrityksen toiminta on rakennettu erityisesti ammattilaisten tarpeisiin.

– Valikoimamme on suunnattu palvelemaan erityisesti ammattiasiakkaiden tarpeita ja sen mukaan, että täällä olisi kaikki mitä rakentamiseen tarvitaan, Kanerva toteaa.

Stark palvelee myös rakentavia ja remontoivia kuluttajia.

– Kaikki ovat tervetulleita. Se, mitä rakentaja tarvitsee, on yleensä samaa, mitä myös kuluttaja tarvitsee.

Kaikki ovat tervetulleita.

Nopeus ratkaisee työmaalla

Starkin toimintaa ohjaa ajatus sujuvuudesta. Siinä missä tavallinen vähittäiskauppa haluaa asiakkaan viihtyvän pitkään, Starkilla ajattelu on päinvastainen.

– Ammattilainen haluaa olla viidessä minuutissa takaisin työmaalla.

Tämä näkyy käytännössä myymälässä tuotteiden sijoittelussa ja palveluissa. Yksi keskeinen palvelu on tavaroiden kerääminen valmiiksi.

– Usein iltapäivällä rakennusyrityksestä saatetaan ilmoittaa, mitä työmaalla tarvitaan seuraavana aamuna. Me keräämme tavarat valmiiksi, ja aamulla ne voi vain hakea mukaan, Kanerva kuvailee sujuvaa palvelua.

Lisäksi liikkeessä voidaan sahata materiaaleja tarkasti mittojen mukaan.

– Esimerkiksi levyt voidaan sahata millintarkasti valmiiksi, jolloin työmaalla ei tarvitse enää tehdä samaa työtä.

Asiakkaita autetaan myös materiaalimäärien laskennassa. Jos asiakkalla on suunnitelma tai kuva, Starkin asiantuntijat auttavat laskemaan tarvittavat materiaalimäärät.

Viime vuosina myös maalipuoleen on panostettu entistä enemmän.

– Samat ihmiset, jotka rakentavat, tarvitsevat myös maalaustuotteita. Ne kulkevat usein käsi kädessä.

Stark on toiminut Vaasassa jo yli kaksi vuosikymmentä. Kuvassa yksikönpäällikkö Markus Kanerva.

Kokemus näkyy palvelussa

Yksi Stark Vaasan vahvuuksista on henkilökunnan pitkä kokemus. Kanerva kertoo, että Starkilla on todella pitkiä työsuhteita. Osa työntekijöistä on ollut jopa 40 vuotta alalla, ja moni yli 20 vuotta talossa. Kokemus näkyy asiakaspalvelussa.

– Kyllä se auttaa, että tiedetään mistä puhutaan, Kanerva toteaa.

Stark palvelee laajaa aluetta Vaasan ympärillä. Tarvittaessa materiaalit voidaan kuljettaa suoraan työmaalle.

– Toimimme käytännössä Närpiöstä Pietarsaareen.

Epävarmuus jarruttaa – mutta mahdollisuuksia on

Rakennusala ei elä tällä hetkellä huippuvaihetta, mutta Kanervan mukaan valoa on tunnelin päässä.

– Ehkä varovainen positiivisuus on olemassa, mutta epävarmuus on tämän päivän teema valitettavasti, Kanerva sanoo.

Kuluttajaluottamus on heikko, mikä näkyy erityisesti asuntorakentamisessa. Moni odottaa, että tilanne kääntyy parempaan vasta syksyllä tai ensi vuonna. Samaan aikaan korjausvelka kasvaa. Remonttien lykkääminen ei poista ongelmaa.

– Teettämämme tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia suomalaisista arvioi kotinsa tarvitsevan vähintään pientä remonttia, Kanerva kertoo tuloksista.

Nyt voi olla hyvä hetki aloittaa rakennusprojekti

Vaikka epävarmuus jarruttaa, tilanteessa nähdään myös mahdollisuus.

– Nyt voi olla hyvä hetki rakentaa tai remontoida, koska tekijöitä on hyvin saatavilla.

Pitkällä aikavälillä kustannusten ei uskota laskevan.

– En usko, että rakentaminen olisi muutaman vuoden päästä halvempaa kuin nyt.

Kun asiakas valitsee rakennustarvikeliikettä, Kanerva nostaa esiin kolme Starkin vahvuutta:

– Meillä on vahva valikoima, hyvä palvelu ja toimiva kokonaisuus. Kevään käynnistyessä nämä tekijät korostuvat entisestään, kun rakentaminen todella alkaa.

LUE MYÖS:

Hannu Vahtera: “Monialaisuuden kaupunki”

Vastaa