Kirjoittaja Hanna-Kaisa Pernaa on Vaasan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikön johtaja.
Kansallinen ja alueellinen keskustelu hyvin- ja pahoinvointiimme liittyvien palvelujen tilasta käy vilkkaana. Vaalikevään edetessä retoriikka värittyy, emmekä välty eri näkökulmien vastakkainasettelulta. Todennäköisesti keskustelun kärjessä ovat palvelujen riittämättömyys, kustannusten kestämättömyys ja säästötavoitteet.
Toivon, että yksittäisten palvelujen tarkastelun sijaan keskustelu jalostuisi hyvinvoinnin, ympäristön ja talouden keskinäiseen riippuvuuteen. Hyvinvointitalouden käsite yhdistää kestävän talouskehityksen ja hyvinvoinnin edistämisen tavalla, jonka äärelle kannattaa pysähtyä.
Termi kerää yhä enemmän mielenkiintoa ja on jo vakiintunut kansainvälisten talousjärjestöjen tekemässä talouskasvun tarkastelussa. Myös kansallisissa ja eurooppalaisissa politiikkalinjauksissa on nähtävissä viittauksia hyvinvointitalouteen.
Talouskasvu ≠ hyvinvointi
On laiskaa ajatella talouskasvua hyvinvoinnin synonyyminä. Kun Suomen BKT:n nousevan käyrän rinnalle nostetaan kokonaisvaltaisemmin hyvinvointia tarkastelevia kasvuindikaattoreita (mm. koulutus, yksityisen kulutus, luonnonvarojen käyttö, rikollisuuden ja vajaatyöllisyyden aiheuttamat kustannukset), nähdään todellisen hyvinvointimme pysähtyneisyys 1970–80-lukuja vastaavalle tasolle.
Nopeasti voidaan päätellä, että lisääntyvät varamme kasautuvat yhä pienemälle joukolle suomalaisia. Tämä ei tue hyvinvointitaloutemme kehitystä.
Hyvinvointitalous, kolmen sivun prisma
Hyvinvointitalouden käsite sulauttaa toisiinsa talouskasvun, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen. Jos aiheesta käytettiin aiemmin kolmijalkaisen jakkaran tasapainon vertauskuvaa, nyt jakkarasta on muodostunut prisma, jonka sivut liittyvät saumattomasti toisiinsa.
Kohtuullinen taloudellinen hyvinvointi ei ole enää mahdollista ilman luonnonresurssien järkevää käyttöä ja hyvinvoinnin oikeudenmukaista jakautumista. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus puolestaan edellyttää elinkelpoista ympäristöä ja riittäviä taloudellisia resursseja, eikä kestävää kehitystä saavuteta ilman teknologiakehityksen taloudellisuutta ja yhteistä tahtotilaa sen edistämiseksi.
Prisman kärjessä ovat valitsemiemme luottamushenkilöiden muodostamat instituutiot, jotka huomioivat talouden, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen keskinäiset riippuvuudet tekemissään päätöksissä. Odotan innolla tulevien päättäjiemme näkemyksiä siitä, kuinka he edistävät tulevalla toimikaudellaan oman alueemme hyvinvointitalouden kasvua.
LUE MYÖS:
VAMK edistää uuden strategiansa mukaisesti hyvinvointitaloutta