Kirjoittaja on logistiikka-asiantuntija Anna Måtts-Fransén, joka toimii Vaasan seudun logistiikan kehittäjänä Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKilla.
Syksy tuo mukanaan tapahtumia, joissa logistiikka nousee vahvasti esiin paitsi teollisuuden selkärankana, myös yhteiskunnallisen kehityksen peilinä. Botnia Industrial Day, tuttavallisemmin BID, kokosi syyskuun alussa Vaasan kaupungintalolle teollisuuden asiantuntijoita keskustelemaan investoinneista, logistiikasta ja kestävyydestä.
VASEKin isännöimässä seminaarissa Limowa ry:n toiminnanjohtaja Heikki Lahtinen avasi keskustelun fyysisen internetin mahdollisuuksista eli siitä, miten päästöttömät kuljetusketjut eivät olekaan enää kaukaista utopiaa, vaan aivan konkreettinen tavoite.
Vetämässäni paneelikeskustelussa satamat nähtiin kestävän kehityksen alustoina. Olipa kyseessä suuri tai pieni satama, investoinnit ovat välttämättömiä, mutta niiden priorisointi ja skaalautuvuus ratkaisevat etenemisen. Logistiikka ei ole vain tavaravirtojen siirtämistä paikasta A paikkaan B, vaan se on strategiaa, joka tukee mitä suurimmassa määrin huoltovarmuutta ja taloudellista kestävyyttä.
Logistiikka ei ole vain tavaravirtojen siirtämistä paikasta A paikkaan B.
Panelistien keskustelussa datan merkitys nousi esiin voimakkaasti. Sen avulla voidaan vähentää kuljetusten ilmastovaikutuksia ja kustannuksia. Wasalinen esittämä esimerkki vihreiden kuljetuskäytävien edistämisestä osoittaa, että puheiden rinnalle tarvitaan myös tekoja. Yhteistyön merkitys korostui selvästi: tulevaisuuden logistiikka ei rakennu yksittäisten toimijoiden varaan, vaan verkostojen, jotka kykenevät reagoimaan häiriöihin ja rakentamaan vaihtoehtoisia reittejä.

Toinen syksyn tapahtuma, Läntisen Suomen maakuntaliittojen järjestämä Ilmastotekoja yhdessä! -seminaari puolestaan toi esiin kuntien roolin liikenteen kehittämisessä ja ilmastotyössä. Kestävä yhdyskuntarakenne ei ole vain kaavoituksen pöydälleen saama kysymys, vaan se koskettaa laajasti asukkaiden ja tavaroiden liikkumista, viihtyvyyttä, kokonaisturvallisuutta ja kokonaisvaltaista alueellista elinvoimaa.
Liikennejärjestelmien kehittämisellä on suuri merkitys kasvukäytävien toiminnalle. Seminaarissa kuulemamme mukaan väestöään menettävillä alueilla liikenteen kehittymiseen vaikuttaa väestönkehityksen lisäksi monipaikkainen asuminen, matkailu ja muu elinkeinotoiminta.
Keskustelimme yhdessä kollegani kanssa pitkään näiden tilaisuuksien jälkeen siitä, miten kaupunkikehitys ja logistiikka kulkevat käsi kädessä, kun rakennetaan resilienttiä ja ilmastoviisasta yhteiskuntaa – ei vain tulevaisuutta varten, vaan jo tämän päivän päätöksillä ja teoilla.
LUE MYÖS: