Tove Qvickström tekee debyyttinsä näytelmäkirjailijana osittain omiin kokemuksiin perustuvassa esityksessä. Monologissaan esikoiskirjailija ja näyttelijä tarjoaa kurkistuksen maailmaan, joka tänä päivänä on arkea valitettavan monelle ihmiselle.
”Tunsin olevani yksin, kuin olisin epäonnistunut. Häpesin ja luulin tulleeni hulluksi.”
Näin Tove Qvickström kuvaa loppuun palamisen kokemusta. Ahdistavien tunteiden lisäksi monelle saattaa tulla myös epämääräisiä fyysisiä kipuja, joita voi olla vaikea osoittaa sormella.
– Olisin itse tuossa tilanteessa arvostanut aihetta käsittelevää teatterikokemusta. Tunnetta siitä, etten ole yksin asian kanssa ja että kaikesta on ulospääsy, Qvickström kertoo.
Sysäys omaan kirjoittamiseen

Näyttelijä Tove Qvickström tekee keväällä debyyttinsä näytelmäkirjailijana. Qvickström on kirjoittanut näytelmän ”Vila kan man göra i graven” (suom. Haudassa ehtii sitten levätä), jonka ohjaa Lina Ekblad.
Kyseessä on yksinäytöksinen monologi, joka tutkii uupumista ja loppuun palamista. Rankkaa aihetta lähestytään suurella annoksella huumoria ja itseironiaa.
– Absurdeillekin tilanteille on mahdollista nauraa, kun asioihin on saanut hiukan etäisyyttä, Qvickström sanoo.
Näytelmä pohjautuu osittain Qvickströmin omiin kokemuksiin ja hän myös esittää vajaan tunnin mittaisen monologin itse. Näyttelijä kertoo palaneensa täysin loppuun joitakin vuosia sitten.
– Rakastin työtäni ja halusin tehdä sitä, mutta en vain pystynyt. Lopulta päädyin sairauslomalle, hän kertoo.
Koko yhteiskunnan asia
Uusi näytelmä tuo esiin sen, miten suorituskeskeisessä maailmassa me nykyään elämme. Uupuminen ei kosketa vain yksittäistä ihmistä, vaan myös esimerkiksi läheisiä.
Tove Qvickström muistuttaa, ettei suorittaminen liity pelkästään työhön. Meiltä vaaditaan suorittamista kaikilla elämän osa-alueilla – jopa perheen ja kodin sisällä.
– Adrenaliini pitää karusellin pyörimässä, mutta uupumus voi hiipiä salakavalasti päälle, kun elää liian kauan mahdottomien vaatimusten kanssa, hän tietää.
Qvickströmin mukaan uupumus on myös tietynlainen tabu ja hän toivookin näytelmän avaavan keskustelua ja vähentävän aiheeseen liittyvää häpeää.
”Vila kan man göra i graven” -näytelmän ensi-ilta on 5. maaliskuuta Wasa Teaterissa. Näytelmä lähtee myös kiertueelle Pohjanmaalle ja muille paikkakunnille.
Osa laajempaa kokonaisuutta
Yksi Wasa Teaterin strategisista tavoitteista on olla aktiivinen toimija yhteiskunnassa. Tärkeä osa tätä työtä ovat erilaiset yritysyhteistyöt. Wasa Teaterin myyntipäällikkö Simon Ventus kertoo, että uusi näytelmä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden yhdistää tärkeä aihe laajempaan kokonaisuuteen.
Siihen liittyen teatteri järjestää tulevana keväänä pari lounastilaisuutta yhteistyössä lääkäriasema Mehiläisen kanssa. Tilaisuudessa yleisö pääsee näkemään uuden näytelmän ja lisäksi kuullaan tunnin kestävä psykologin luento uupumuksesta toipumisesta.
– Lipunmyynti yrityksille ja organisaatioille on jo alkanut, joten jos tilaisuus kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä, Simon Ventus vinkkaa.
Yhteystiedot löytyvät Wasa Teaterin verkkosivuilta osoitteesta wasateater.fi.
LUE MYÖS: