Magnus Sundell haluaa auttaa yrittäjiä haastavien aikojen yli

Magnus Sundell

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien uusi puheenjohtaja Magnus Sundell on kasvanut Yrittäjien toimintaan pikkuhiljaa. Nyt hän haluaa auttaa yrittäjiä yli haastavien aikojen.

Anna hyvän kiertää. Tämä kuuluisa sanonta pätee hyvin Magnus Sundellin motivaatioon hakeutua luottamustehtäviin Suomen Yrittäjissä.

Magnus Sundell liittyi Suomen Yrittäjiin perustaessaan kavereidensa kanssa yrityksen vuonna 2016. Yritys auttaa muita yrityksiä tehostamaan ja järkevöittämään toimintaansa ohjelmistojen avulla.

Sundell koki heti, että Yrittäjien paikallis- ja aluejärjestöjen tapahtumissa hän voi verkostoitua ja saada vertaistukea ja kenties uusia asiakkaitakin. Uusia asiakkaita tuli, mutta se ei ollut ainoa eikä edes tärkein hyöty.

– Verkostot ovat hyödyttäneet minua tosi paljon muutenkin kuin suoraan liiketoiminnassa. Olen saanut vaihdettua ajatuksia kiinnostavien ihmisten kanssa ja oppinut lisää monista asioista.

Luottamustöitä aiemminkin

Kun Sundell oli useamman vuoden toiminut yrittäjänä ja kiertänyt eri tapahtumissa, hän alkoi vetämään nuorten yrittäjien verkostoa Rannikko-Pohjanmaalla.

Pian sen jälkeen eli noin vuosi sitten Sundell valittiin valtakunnallisen Suomen Yrittäjien energia- ja ilmastovaliokuntaan.

– Olen vaiheittain syventynyt, miten yrittäjäjärjestöt toimivat ja mitä ne antavat jäsenille. Pikkuhiljaa on lisääntynyt se tunne, että voisin tehdä enemmän yhteisön eteen.

Vuoden alusta Sundell pääsee ohjaamaan Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjiä puheenjohtajan roolissa.

Moni yrittäjä voi kaivata yhden neuvon, joka auttaa yrittäjää ideoimaan parannuksia omaan toimintaan.

Haastavat ajat edessä

Moni yrittäjä suuntaa kohti seuraava vuotta epävarmuudessa.

– Se epävarmuus huolestuttaa tosi monia yrittäjiä, kun ei tiedetä ensi kuusta tai edes ensi viikosta. Yrittäjät tarvitsevat tässä tilanteessa neuvoja, informaatiota ja myös positiivisia ajatuksia.

– Vaikka nyt on rankin aika vuodesta, kun on kylmää ja pimeätä, niin ehkä voimme tuoda jotain valonpilkahduksia.

Sundell muistuttaa, että Suomen Yrittäjien puhelinneuvonnan lisäksi toiset yrittäjät jakavat mielellään oppeja, kuinka he ovat onnistuneet sopeuttamaan toimintaansa esimerkiksi energiaa säästämällä tai toimimalla tehokkaammin.

– Tosi moni yrittäjä voi kaivata yhden neuvon, joka auttaa yrittäjää ideoimaan parannuksia omaan toimintaan.

Sundell muistuttaa, että vaikka nyt on kriisi päällä, niin yrittämisen perusasiat ovat edelleen samat. Toiminnalla pitää luoda asiakkaille jotain, mistä he haluavat maksaa. Samaan aikaan oma toiminta pitää olla järkevää ja kustannustehokasta.

– Toivoisin, että voin puheenjohtajana jollain tavalla vaikuttaa siihen, että monet yritykset tulevat kriisistä ulos vahvempana.

Rannikko-Pohjanmaa tutuksi

Sundell haluaa lisätä Rannikko-Pohjanmaan valtakunnallista tunnettavuutta. Sundell muistuttaa, että vaasalainen Jenni Parpala valittiin Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi kaudelle 2022-2024.

– Luulen, että voimme saada yhdessä paljon hyvää aikaiseksi ja tuoda Rannikko-Pohjanmaata esille.

Sundell kertoo, että monet Rannikko-Pohjanmaan yritykset voivat löytää uusia asiakkaita muualta Suomesta. Myös kontaktit ja yhteys Ruotsin länsirannikolle voivat olla kilpailuvaltteja, joita kannattaa hyödyntää.

Nuoria mukaan

36-vuotiaana kaksikielisenä Sundell toivoo voivansa myös aktivoida enemmän nuoria yrittäjiä osallistumaan tapahtumiin ja yrittäjätoimintaan. Tosin hän muistuttaa, että Rannikko-Pohjanmaan nuorten yrittäjien verkostosta vastaa jatkossa Osku Pienimäki.

Sundell kertoo, että alueen yrittäjäjärjestoissä haluttiin nuorentua, jotta uudet nuoret yrittäjät lähtisivät mukaan toimintaan vieläkin enemmän.

– Nuoret ovat kuitenkin se tulevaisuus. Heillä on uusia ideoita ja halua vaikuttaa yhteiskuntaan.

 

LUE MYÖS:

Mikael Fredman pitää suurimpana saavutuksenaan aluejärjestöjen yhdistämistä – ”Se oli ehdoton huippukokemus”

Vastaa